KOLMAS TYÖPAJA 5.11.11

Pyhäinmiestenpäivänä läksimme neulomaan Akasha Pushpan kanssa.

Inka Koponen: Pyhäinpäivän neulontataideteko

Tälle vuodenajalle tyypillinen luihin ja ytimiin- kylmyys kannustaa käpertymää koko päiväksi lämpöisiin vällyihin. Tänään se kuitenkin jäi vain haaveeksi, sillä oli aika suunnata jälleen kohti Ahjoa. Kolean sään mukanaan tuoma epämiellyttävyys sai kuitenkin väistyä varsin mielenkiintoisen performanssin tieltä. Vuorossa oli Akasha Pushpan järjestämä Pyhäinpäivän Neulonta-taideteko.

Neljän hengen joukkiomme järjestäytyi rinkiin ja pääsimme tutkailemaan Akashan mukanaan tuomia pussukoita. Jokainen pussi sisälsi suuren lankakerän ja puikot, ja suurimmasta pussista paljastui teos, jolle tänään neuloisimme jatkoa. Ennen vanhaan (Länsi?) Suomessa naiset ovat kokoontuneet rinkiin neulomaan yhdessä jotakin suurta, kuten villapaitaa. Tänään me pääsimme kokeilemaan samaa maton tekemisen muodossa.

Muistuteltuamme mieleen neulomisen salat ryhdyimme tositoimiin. Ensimmäiset puoli tuntia kilistelimme puikkoja Ahjon lämmössä, josta siirryimme ihmisten ilmoille eli puistoon, jonne suuntasimme kaikkine tuoleinemme ja pussukoinemme. Puikkojen kilistely jatkui seuraavat puoli tuntia sormet sinertäen, mutta kylmyydestä ei juuri välittänyt mukavan tekemisen aikana. Lopuksi päädyimme vielä Coffee Houseen, jossa teoksen lopettelu sujui mukavasti höyryävän teekupposen ääressä.

Koskaan aikaisemmin en ollut päässyt lähestymään tällaista taidemuotoa, joten kokemus oli hyvin erikoinen.Välillä melkein unohdin, että olen mukana taideperformanssissa. Tunnelma oli hyvin olohuonemainen ja rauhoittava ja välillä mietinkin, että miksei tätä tehdä enemmän. Tämä kokemus opetti myös, kuinka erilaisilla tavoilla taidetta voikaan tehdä.

Tähän kertaan liittyvä maalaukseni on yksinkertaisesti kuvaus mukavasta neulontahetkestä :)

Clarice Goulart: How is it possible to build a building?

... people have so different opinions in so many things!

Akasha Pushpa and participants

of the Joensuu Underground project

knitting in a circle

TOINEN TYÖPAJA 5.11.11

Toisella työpajakerrallamme katsoimme nykytanssia.

Inka Koponen: Välittämisestä

Syksyisen illan hyisestä viimasta oli jälleen mukava paeta Ahjon suloiseen lämpöön ottamaan selvää, mitä tälläkertaa on luvassa. Edellisen taidetta 24/7 pajan saldo oli aseteltu näytille ympäri nyt huomattavasti tyhjempää salia, jonka etuosaan oli koottu muutama rivillinen tuoleja. Tänään saisimme seurata nykytanssiperformanssia.

Tanssi on minulle kuvataidetta vieraampi taidemuoto, joten aluksi täytyi keskittyä toden teolla pysyäkseen edes jotenkuten kärryillä ja saadakseen esityksestä jotain mielekästä irti. Mielenkiintoista oli erityisesti se, kuinka monenlaisia tunteita keho pystyykään välittämään erilaisilla liikkeillä. Silmiemme edessä tapahtui huimia metamorfooseja, joissa pieni ja suljettu liike muuttui lopulta suuriksi ja pehmeiksi kaariksi. Tanssijat toivat liikkeillä mieleeni graafisia muotoja. Pehmeitä ja pyöreitä, välillä taas kulmikkaita ja töksähtäviä. Ympyröitä, neliöitä ja kolmioita.

Tanssi toi mieleeni jonkinlaiset viittomat. Liikkeillä oli selvästi oma kieli, jolla kerrottiin tarinoita. Tarinat myös elivät yleisön kanssa. Silloin, kun meneillään oli hyvin hiljainen kohta, tuntui, kuin yleisö olisi huomaamattaan pidättänyt hengitystään ollakseen mahdollisimman hiljaa. Menon käydessä vauhdikkaammaksi sieltä täältä alkoi taas kuulua asennon kohentamisen ääniä, niiskautuksia ja kengänpohjien vinkaisuja.

Esityksen jälkeen keskustelutuokiossa selvisi, että toinen taiteilijoista ei ollut ammattitanssija. Tämä hämmästytti suuresti, sillä molempien osapuolien liikkeet olivat luontevia ja tarkoituksenmukaisia, ja kokonaisuus oli hyvin eheä. Ihana nähdä, kuinka ”tavallinenkin” ihminen voi tehdä tällä tavalla taidetta kehollaan.

Tämänkertaiseen pajaan liittyvään pieneen maalaukseeni halusin tuoda erilaisia tunnetiloja ja liikkeitä, joita esitys oli pullollaan. Myös erilaisilla väreillä on tärkeä rooli liikkeiden luonteen kuvaamisessa.

Reetta Hammarberg: Pia Lindyn Välittämisestä-projekti

Pia Lindyn Välittämisestä projektissa ammattitanssijat tekevät yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka eivät ole ammatiltaan tanssijoita, ja joilla ei ole paljoa aiempaa tanssikokemusta. Projektiin kuuluu monta esitystä eri kokoonpanoilla.

Olin katsomassa yhtä näistä esityksistä kulttuurikeskus Ahjossa.Tanssijoina siinä olivat Riikka Lindström, joka on ammatiltaan tanssija, ja Terttu…...... Hän työskentelee ammattikorkeakoululla opettajana.

Teos koostui kahdesta osasta. Ensimmäinen, joka oli nimeltään Words and poetry sisälsi nimensä mukaisesti runoja, jotka tanssijat olivat liikkeen kautta harjoituksissa luoneet. He lukivat runoja vuorotellen istuen tuoleilla. He kävivät aina yllättäen tanssimassa runojen lomassa. Teosta ei oltu kuitenkaan viimeistelty vaan he esittivät sen juuri siinä kunnossa kuin se sillä hetkellä oli. Tämä seikka toi esitykseen omanlaisen värinsä.

Esityksen jälkeen olleen keskustelun mukaan idea runon ja tanssin vuorottelusta ja toistensa tukemisesta oli syntynyt, kun harjoitustilanteessa Terttu oli katsonut Lindströmin tanssia, josta hänelle tuli mieleen äiti. Hän sanoi siitä Pia Lindylle, joka oli harjoituksissa ja Lindy kehoitti häntä kirjoittamaan siitä. Niin Terttu ja Lindström alkoivat kirjoittaa tuntemuksista, jotka projektin edetessä heille tuli, ja näin syntyivät teoksen runot. He lukivat itse tuottamansa materiaalin.

Toinen osa oli nimeltään 5 asentoa. Duo tanssi vuorotellen viisi asentoa läpi vastaten toisen edelliseen sooloon. Viisi asentoa ei tarkoittanut tulkintani mukaan viittä konkreettista asentoa vaan myös viittä asennetta, tunnetta. Tässä jälkimmäisessä osassa korostui koko kehon osallistuminen tanssimiseen. Tanssijat tulkitsivat viittä liikettään kasvojen ilmeistä hengitykseen asti. Koko keho ja olemus tanssivat.

Esiintymistilana toimi kultturikeskus Ahjon sali. Sen hetkinen näyttely oli Galleria Harhan ”Taidetta 24/7”. Näyttely toi tottakai esitykseen omanlaisen vaikutelman, ja tulkinnan. Keskustelussa joku esitti kysymyksen, että onko näyttely vaihtunut harjoittelun aikana, ja jos on, niin miten paljon se vaikutti esiintyjien tunnelmaan. Näyttelyn vaihtuminen suurista voimakkaan värisistä tauluista pieniin ja hajanaisiin muutti yllättävän paljon esiintyjien tunnetilaa Lindströmin mukaan.

Lopussa tapahtuneen keskustelun perusteella minulle tuli vaikutelma, että teos oli ollut suurimmalle osalle yleisöä koskettava ja ajatuksia herättävä kokemus, mutta minuun esitys ei ihan täysin uponnut. Se ei koskettanut kovin syvältä tai aiheuttanut kutkutuksia, muutamia kohtia lukuunottamatta. En tiedä johtuuko tämä siitä, etten osaa vielä katsoa modernia tanssia ”oikealla” tavalla. Molempien naisten liike oli minusta kuitenkin kaunista ja herkkää katsottavaa.

Minussa esitys herätti pikemminkin itsetutkistelua kuin suuria tunteita. Huomasin esityksen aikana ajattelevani, että uskallankohan sanoa mitä ajattelen tästä esityksestä ja entäs jos muut ovat eri mieltä, todistaako se, että olen huono arvioimaan tällaista ja huomaakohan muut, että olen hämilläni.. Toisaalta, on hyvin mahdollista, että suurinosa meistä, jotka eivät kovin paljoa ole käyneet teoksen kaltaista esitysmuotoa tai yleensäkään modernia taidetta katsomassa, ajattelevat juuri samalla tavalla, ja sen takia tyydymme sellaisiin taide-elämyksiin, joita ei tarvitse myöhemmin ajatella ja joista voi helposti, pelkäämättä, että nolaa itsensä, sanoa että ”en tykännyt”.

JD: Välittämistä - duetto Ahjossa Riikka Lindström & Terttu Moilanen

Oman katselukokemuksen sanallistamista:

Hengitän liikettäsi

vähitellen se muuntuu

ajatuksiksi

tunteiksi

muistoiksi

minussa

tiedon

kiertokulkua

muodonmuutosta

liikkeen

paljaus, rehellisyys

aitous

on läsnäoloa

Kun

teitä on kaksi

liike keskustelee välillänne

sanattomasti

se koskettaa

ENSIMMÄINEN TYÖPAJA 30.10.11

Ensimmäisellä kerralla menimme tutustumaan Taideyhdistys Harhan Taidetta 24h -näyttelyyn.

Inka Koponen: Harhaa

Kodikkaassa puurakennuksessa sijaitseva Ahjo oli tälläkertaa saanut vieraakseen Taideyhdistys Harhan Taidetta 24/7  tempauksen myötä joukon taiteilijoita, jotka pääsivät suuressa salissa tekemään näköistänsä taidetta todellakin kellon ympäri! Sali muistutti varsinaista taiteilijoiden karkkikauppaa, jossa jokainen pieni ateljee tarjosi omanlaisiaan värejä, makuja ja tuoksuja.

Tapahtuma oli varsinaista materiaalien juhlaa. Monen taiteilijan välinearsenaaliin kuuluivat perinteiset maalit ja maalauspohjat, mutta mahtuipa joukkoon myös mehiläisvahasta muotoiltuja kukkia sekä kirpputoreilta metsästettyjä erikoisia kehyksiäkin, joihin sijoitettiin taiteilijan sanojen mukaan "vakavia potretteja leluista".  Materiaaleja ja tekniikoita oli käytetty ihanan monipuolisesti. Mieleeni jäivät erityisesti juuri nämä mehiläisvahakukat ,jotka tuoksuvat muutaman viikon jälkeen edelleen (tarkistin!) ja samaisen taiteilijan kynttilän savulla kuvioimat paperit. Myös lehtileikkeiden ja paperinarun yhdistäminen maalauksiin toi oman mielenkiintoisen moniulotteisuutensa.

Tunnelma näyttelyssä oli lämmin ja yhteisölinen. Kasvoilla näkyi pitkän valvomisen tuottamien mustien silmänalusten lisäksi myös ilahduttavan paljon hymyjä. Kaikki olivat myös heti valmiina kertomaan teoksistaan utelijaille kysyjille. Kodikasta tunnelmaa lisäsivät myös patjat, joita oli tuotu naapurisaliin väsähtäneitä varten. Epäilen kuitenkin, että niillä ei ole juuri keretty nukkumaan inspiraation iskettyä. Olisinpa halunnut nähdä, millainen meno on mahtanut olla aamuyöllä ensimmäisen väsymyksen iskiessä. Omasta kokemuksesta luulen, että silloin juuri meno on ollut hysteerisimmillään ;)

Tekstin lisäksi päätin tehdä hyvin pienen maalauksen näyttelyn inspiroimana. Salissa vallinneen lämpimän tunnelman lisäksi halusin tuoda kuvaan myös sitä herttaista unisuutta, joka leijui kaikkialla ympärillä. Ja mustat silmänaluset myös, niitä ei sovi unohtaa!

Reetta Hammarberg: Galleria Harha, Taidetta 24h

Minulla oli melko suuret odotukset Underground pajan ensimmäistä kohdetta kohtaan, mutta jotenkin petyin, joko johtuen kovista odotuksista taikka siitä, että se oli minun mielestäni yksinkertaisesti laimea. Ideana teoksessa oli se, että Galleria Harhan taiteilijat tekevät kulttuurikeskus Ahjon tiloissa taidetta 24 tuntia putkeen.

Odotin meneväni huoneeseen, joka on täynnä vimmaisia ja kuoleman väsyneitä taiteilijoita, jotka ovat yön pimeimpinä tunteina luoneet jotakin vahvaa, mutta todellisuus oli toinen. Ahjon salissa oli seinän vierillä ja keskellä kahdessa rivissä pieniä työpisteitä, joiden äärellä artistit tekivät työtänsä. Olin ymmärtänyt että julkisessa taiteen tekemisessä oli myös se ideana pienentää kuilua taiteilijan ja katsojan välillä siten, että katsojat voivat vapaasti ja helposti mennä juttelemaan taiteilijan kanssa.

Tämä ei kuitenkaan tuntunut onnistuneen, koska taitelijat olivat niin työhönsä uponneita tai ujoja, etteivät he ottaneet kontaktia yleisöön lähes laisinkaan. Tarkkailijana tuntui vaikealta mennä juttelemaan täysin hiljaiseen saliin työhönsä uppoutuneelle taiteilijalle. Pettymyksen toi myöskin se, että nuoret myönsivät käyneensä nukkumassa taiteelle omistetun vuorokauden aikana . Ehkä odotin liikoja, mutta silti kun näin patjat viereisessä huoneessa, tunsin oloni todella petetyksi.

Työt, joita taiteilijat tekivät, olivat hyvin persoonallisia. Jokaisella oli erilainen tyyli ja tapa tehdä. Minun tietämykseni ei tosin riitä siihen, että osaisin arvioida, miten persoonallisia tai erikoisia työt ovat laajemmalla mittakaavalla. Osa töistä oli mielestäni hienoja. Toisaalta, en ole mikään paras arvostelemaan, kun en ole perehtynyt syvemmin kuvataiteisiin. Mutta ehkä taiteessa ei olekaan kyse siitä, että miten paljon tietää, miten osaa tärkeästi kuvailla jotakin teosta tai vertailla sitä joihinkin muihin teoksiin. Ehkä taiteessa onkin tärkeämpää se, miten jokin teos viehättää tai koskettaa yksityishenkilöä.

Mutta voiko hyvää taidetta olla sitten sellainen, joka koskettaa valta väestöä, mutta kaikki taidekriitikot haukkuvat sen kokonaan? Onko hyvän taiteen kriteerinä se, että joku vähemmistöelitiitti pitää siitä, koska voiko taiteessa koskaan olla muusta kyse kuin mielipide-eroista.

Mieleeni tuli myös, että onko mahdollista luoda ”hyvää” taidetta (mitä ikinä se onkaan) rajoitetussa ajassa, ja julkisuuden ( ihmiset saivat käydä seuraamassa heidän prosessiaan) tuoman paineen alla. Ehkä minulla on vanhentunut kuva taiteilijoista, jotka tuhlaavat päivänsä juoden punaviiniä ja odotellen mystistä inspiraatiota tulevaksi. Itse en nimittäin pystyisi kovan paineen alla luoda mitään kovin tähdellistä. En ole varma, mutta nyt vaan tuli mieleen, että ehkä se oli myös teoksen ideana, nähdä, minkälaista työtä syntyy epänormaalissa tilanteessa. Minusta työt eivät kyllä olleet mitenkään erikoisia, mutta voi tosin olla, että ne eroavat taiteilijoiden muusta tuotannosta suuresti. Paha mennä arvailemaan.

Kaiken kaikkiaan päällimäinen tunne tila Galleria Harhan Taidetta 24/7:stä oli pettymys. Olin odottanut paljon, ja tällä kertaa Harhan ihmiset eivät toiveitani täyttäneet.

Clarice Goulart: Artists and their creative process

JD: 24 luovaa tuntia

Lokakuisen sunnuntain harmaus vaihtui nopeasti värikkääksi kuvien ja muotojen karnevaaliksi, kun astuin taidemuseon pihalta sisälle Ahjoon seuraamaan taiteilijoiden maratoonia.
Jo ovensuusta pystyin aistimaan keskittyneen tunnelman. Ahjo oli muuttunut noin viidentoista taiteilijan työhuoneeksi, jossa oltiin tehty töitä koko yön läpi iltapäivään asti. Monilla oli valmiita töitä lattioilla ja seinillä.

Kontrasteja kollaasitekniikalla

Kiertelin ympäriinsä ja jäin seuraamaan Tero Hirvosen kollaasitekniikkatyöskentelyä. Liimaa, sanomalehtiä ja akryylivärejä. Töissä on mielenkiintoisia kontrasteja.  Teron mukaan mitään ei kannata heittää pois. Katson töitä ja inspiroidun ajattelemaan, miten voisin käyttää vanhoja pitsejä, kankaita tai mitä tahansa, mitä kotoa voi löytää osana maalausta.

Suru muuntuu sanoiksi ja kuviksi

Seuraavaksi katseeni jäi lukemaan runoa, joka on maalattu punaiselle taustalle. "Olen hengityksesi, joka heikosti kulkee kehkoissasi. Veresi, joka sumuisena sykki suonissasi. Luustosi, joka kohta mätänee pois.--" Keskustelin tekstien merkityksestä taitelijan Katja Pirisen kanssa ja selvisi, että runot ja maalaukset olivat osa taiteilijan surutyötä läheisten ihmisten kuolemasta ja vakavasta sairaudesta. Keskustelimme aiheen henkilökohtaisuudesta ja rohkeudesta ilmaista arkoja asioita taiteen kautta. Katjalla on työn alla myös mielen sairautta käsittelevä kirja, jossa yhdistellään valokuvaa ja tekstiä.


Satumaailmoja maalailemaan

Lattialla on rivissä veikeitä hahmoja. Hanna Niemiaho haluaa sukeltaa satumaailmaan, joka antaa uutta energiaa arkeen. Työn alla oleva maisema houkutteleekin hyppäämään sisälle kuvaan. Hanna on myös opiskellut sosiaalialaa ja on kiinnostunut siitä, miten taidetta voisi käyttää maahanmuuttajien kanssa.