Minulla oli melko suuret odotukset
Underground pajan ensimmäistä kohdetta kohtaan, mutta jotenkin
petyin, joko johtuen kovista odotuksista taikka siitä, että se oli
minun mielestäni yksinkertaisesti laimea. Ideana teoksessa oli se,
että Galleria Harhan taiteilijat tekevät kulttuurikeskus Ahjon
tiloissa taidetta 24 tuntia putkeen.
Odotin meneväni huoneeseen, joka on
täynnä vimmaisia ja kuoleman väsyneitä taiteilijoita, jotka ovat
yön pimeimpinä tunteina luoneet jotakin vahvaa, mutta todellisuus
oli toinen. Ahjon salissa oli seinän vierillä ja keskellä kahdessa
rivissä pieniä työpisteitä, joiden äärellä artistit tekivät
työtänsä. Olin ymmärtänyt että julkisessa taiteen tekemisessä
oli myös se ideana pienentää kuilua taiteilijan ja katsojan
välillä siten, että katsojat voivat vapaasti ja helposti mennä
juttelemaan taiteilijan kanssa.
Tämä ei kuitenkaan tuntunut
onnistuneen, koska taitelijat olivat niin työhönsä uponneita tai
ujoja, etteivät he ottaneet kontaktia yleisöön lähes
laisinkaan. Tarkkailijana tuntui vaikealta mennä juttelemaan täysin
hiljaiseen saliin työhönsä uppoutuneelle taiteilijalle.
Pettymyksen toi myöskin se, että nuoret myönsivät käyneensä
nukkumassa taiteelle omistetun vuorokauden aikana . Ehkä odotin
liikoja, mutta silti kun näin patjat viereisessä huoneessa, tunsin
oloni todella petetyksi.
Työt, joita taiteilijat tekivät,
olivat hyvin persoonallisia. Jokaisella oli erilainen tyyli ja tapa
tehdä. Minun tietämykseni ei tosin riitä siihen, että osaisin
arvioida, miten persoonallisia tai erikoisia työt ovat laajemmalla
mittakaavalla. Osa töistä oli mielestäni hienoja. Toisaalta, en
ole mikään paras arvostelemaan, kun en ole perehtynyt syvemmin
kuvataiteisiin. Mutta ehkä taiteessa ei olekaan kyse siitä, että
miten paljon tietää, miten osaa tärkeästi kuvailla jotakin teosta
tai vertailla sitä joihinkin muihin teoksiin. Ehkä taiteessa onkin
tärkeämpää se, miten jokin teos viehättää tai koskettaa
yksityishenkilöä.
Mutta voiko hyvää taidetta olla
sitten sellainen, joka koskettaa valta väestöä, mutta kaikki
taidekriitikot haukkuvat sen kokonaan? Onko hyvän taiteen kriteerinä
se, että joku vähemmistöelitiitti pitää siitä, koska voiko
taiteessa koskaan olla muusta kyse kuin mielipide-eroista.
Mieleeni tuli myös, että onko
mahdollista luoda ”hyvää” taidetta (mitä ikinä se onkaan)
rajoitetussa ajassa, ja julkisuuden ( ihmiset saivat käydä
seuraamassa heidän prosessiaan) tuoman paineen alla. Ehkä minulla
on vanhentunut kuva taiteilijoista, jotka tuhlaavat päivänsä
juoden punaviiniä ja odotellen mystistä inspiraatiota tulevaksi.
Itse en nimittäin pystyisi kovan paineen alla luoda mitään kovin
tähdellistä. En ole varma, mutta nyt vaan tuli mieleen, että ehkä
se oli myös teoksen ideana, nähdä, minkälaista työtä syntyy
epänormaalissa tilanteessa. Minusta työt eivät kyllä olleet
mitenkään erikoisia, mutta voi tosin olla, että ne eroavat
taiteilijoiden muusta tuotannosta suuresti. Paha mennä arvailemaan.
Kaiken kaikkiaan päällimäinen tunne
tila Galleria Harhan Taidetta 24/7:stä oli pettymys. Olin odottanut
paljon, ja tällä kertaa Harhan ihmiset eivät toiveitani
täyttäneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti