Pia Lindyn Välittämisestä
projektissa ammattitanssijat tekevät yhteistyötä ihmisten kanssa,
jotka eivät ole ammatiltaan tanssijoita, ja joilla ei ole paljoa
aiempaa tanssikokemusta. Projektiin kuuluu monta esitystä eri
kokoonpanoilla.
Olin katsomassa yhtä näistä
esityksistä kulttuurikeskus Ahjossa.Tanssijoina siinä olivat Riikka
Lindström, joka on ammatiltaan tanssija, ja Terttu…...... Hän
työskentelee ammattikorkeakoululla opettajana.
Teos koostui kahdesta osasta.
Ensimmäinen, joka oli nimeltään Words and poetry sisälsi nimensä
mukaisesti runoja, jotka tanssijat olivat liikkeen kautta
harjoituksissa luoneet. He lukivat runoja vuorotellen istuen
tuoleilla. He kävivät aina yllättäen tanssimassa runojen lomassa.
Teosta ei oltu kuitenkaan viimeistelty vaan he esittivät sen juuri
siinä kunnossa kuin se sillä hetkellä oli. Tämä seikka toi
esitykseen omanlaisen värinsä.
Esityksen jälkeen olleen keskustelun
mukaan idea runon ja tanssin vuorottelusta ja toistensa tukemisesta
oli syntynyt, kun harjoitustilanteessa Terttu oli katsonut
Lindströmin tanssia, josta hänelle tuli mieleen äiti. Hän sanoi
siitä Pia Lindylle, joka oli harjoituksissa ja Lindy kehoitti häntä
kirjoittamaan siitä. Niin Terttu ja Lindström alkoivat kirjoittaa
tuntemuksista, jotka projektin edetessä heille tuli, ja näin
syntyivät teoksen runot. He lukivat itse tuottamansa materiaalin.
Toinen osa oli nimeltään 5 asentoa.
Duo tanssi vuorotellen viisi asentoa läpi vastaten toisen
edelliseen sooloon. Viisi asentoa ei tarkoittanut tulkintani mukaan
viittä konkreettista asentoa vaan myös viittä asennetta,
tunnetta. Tässä jälkimmäisessä osassa korostui koko kehon
osallistuminen tanssimiseen. Tanssijat tulkitsivat viittä
liikettään kasvojen ilmeistä hengitykseen asti. Koko keho ja
olemus tanssivat.
Esiintymistilana toimi kultturikeskus
Ahjon sali. Sen hetkinen näyttely oli Galleria Harhan ”Taidetta
24/7”. Näyttely toi tottakai esitykseen omanlaisen vaikutelman, ja
tulkinnan. Keskustelussa joku esitti kysymyksen, että onko näyttely
vaihtunut harjoittelun aikana, ja jos on, niin miten paljon se
vaikutti esiintyjien tunnelmaan. Näyttelyn vaihtuminen suurista
voimakkaan värisistä tauluista pieniin ja hajanaisiin muutti
yllättävän paljon esiintyjien tunnetilaa Lindströmin mukaan.
Lopussa tapahtuneen keskustelun
perusteella minulle tuli vaikutelma, että teos oli ollut suurimmalle
osalle yleisöä koskettava ja ajatuksia herättävä kokemus, mutta
minuun esitys ei ihan täysin uponnut. Se ei koskettanut kovin
syvältä tai aiheuttanut kutkutuksia, muutamia kohtia
lukuunottamatta. En tiedä johtuuko tämä siitä, etten osaa vielä
katsoa modernia tanssia ”oikealla” tavalla. Molempien naisten
liike oli minusta kuitenkin kaunista ja herkkää katsottavaa.
Minussa esitys herätti pikemminkin
itsetutkistelua kuin suuria tunteita. Huomasin esityksen aikana
ajattelevani, että uskallankohan sanoa mitä ajattelen tästä
esityksestä ja entäs jos muut ovat eri mieltä, todistaako se, että
olen huono arvioimaan tällaista ja huomaakohan muut, että olen
hämilläni.. Toisaalta, on hyvin mahdollista, että suurinosa
meistä, jotka eivät kovin paljoa ole käyneet teoksen kaltaista
esitysmuotoa tai yleensäkään modernia taidetta katsomassa,
ajattelevat juuri samalla tavalla, ja sen takia tyydymme sellaisiin
taide-elämyksiin, joita ei tarvitse myöhemmin ajatella ja joista
voi helposti, pelkäämättä, että nolaa itsensä, sanoa että ”en
tykännyt”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti