Reetta Hammarberg: Pia Lindyn Välittämisestä-projekti

Pia Lindyn Välittämisestä projektissa ammattitanssijat tekevät yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka eivät ole ammatiltaan tanssijoita, ja joilla ei ole paljoa aiempaa tanssikokemusta. Projektiin kuuluu monta esitystä eri kokoonpanoilla.

Olin katsomassa yhtä näistä esityksistä kulttuurikeskus Ahjossa.Tanssijoina siinä olivat Riikka Lindström, joka on ammatiltaan tanssija, ja Terttu…...... Hän työskentelee ammattikorkeakoululla opettajana.

Teos koostui kahdesta osasta. Ensimmäinen, joka oli nimeltään Words and poetry sisälsi nimensä mukaisesti runoja, jotka tanssijat olivat liikkeen kautta harjoituksissa luoneet. He lukivat runoja vuorotellen istuen tuoleilla. He kävivät aina yllättäen tanssimassa runojen lomassa. Teosta ei oltu kuitenkaan viimeistelty vaan he esittivät sen juuri siinä kunnossa kuin se sillä hetkellä oli. Tämä seikka toi esitykseen omanlaisen värinsä.

Esityksen jälkeen olleen keskustelun mukaan idea runon ja tanssin vuorottelusta ja toistensa tukemisesta oli syntynyt, kun harjoitustilanteessa Terttu oli katsonut Lindströmin tanssia, josta hänelle tuli mieleen äiti. Hän sanoi siitä Pia Lindylle, joka oli harjoituksissa ja Lindy kehoitti häntä kirjoittamaan siitä. Niin Terttu ja Lindström alkoivat kirjoittaa tuntemuksista, jotka projektin edetessä heille tuli, ja näin syntyivät teoksen runot. He lukivat itse tuottamansa materiaalin.

Toinen osa oli nimeltään 5 asentoa. Duo tanssi vuorotellen viisi asentoa läpi vastaten toisen edelliseen sooloon. Viisi asentoa ei tarkoittanut tulkintani mukaan viittä konkreettista asentoa vaan myös viittä asennetta, tunnetta. Tässä jälkimmäisessä osassa korostui koko kehon osallistuminen tanssimiseen. Tanssijat tulkitsivat viittä liikettään kasvojen ilmeistä hengitykseen asti. Koko keho ja olemus tanssivat.

Esiintymistilana toimi kultturikeskus Ahjon sali. Sen hetkinen näyttely oli Galleria Harhan ”Taidetta 24/7”. Näyttely toi tottakai esitykseen omanlaisen vaikutelman, ja tulkinnan. Keskustelussa joku esitti kysymyksen, että onko näyttely vaihtunut harjoittelun aikana, ja jos on, niin miten paljon se vaikutti esiintyjien tunnelmaan. Näyttelyn vaihtuminen suurista voimakkaan värisistä tauluista pieniin ja hajanaisiin muutti yllättävän paljon esiintyjien tunnetilaa Lindströmin mukaan.

Lopussa tapahtuneen keskustelun perusteella minulle tuli vaikutelma, että teos oli ollut suurimmalle osalle yleisöä koskettava ja ajatuksia herättävä kokemus, mutta minuun esitys ei ihan täysin uponnut. Se ei koskettanut kovin syvältä tai aiheuttanut kutkutuksia, muutamia kohtia lukuunottamatta. En tiedä johtuuko tämä siitä, etten osaa vielä katsoa modernia tanssia ”oikealla” tavalla. Molempien naisten liike oli minusta kuitenkin kaunista ja herkkää katsottavaa.

Minussa esitys herätti pikemminkin itsetutkistelua kuin suuria tunteita. Huomasin esityksen aikana ajattelevani, että uskallankohan sanoa mitä ajattelen tästä esityksestä ja entäs jos muut ovat eri mieltä, todistaako se, että olen huono arvioimaan tällaista ja huomaakohan muut, että olen hämilläni.. Toisaalta, on hyvin mahdollista, että suurinosa meistä, jotka eivät kovin paljoa ole käyneet teoksen kaltaista esitysmuotoa tai yleensäkään modernia taidetta katsomassa, ajattelevat juuri samalla tavalla, ja sen takia tyydymme sellaisiin taide-elämyksiin, joita ei tarvitse myöhemmin ajatella ja joista voi helposti, pelkäämättä, että nolaa itsensä, sanoa että ”en tykännyt”.